Nousimme ylös kahdeksalta jonka jälkeen menimme kaikki yhdessä aamupalalle. Teimme yhdessä asioita monta monta tuntia, kuten esimerkiksi yhden isosryhmän (isosen johdolla toimiva ryhmä, johon kuuluu noin viisi (5) henkilöä) vetämä jumis, jolla tarkoitetaan lyhyttä Jumalanpalvelusta, oparit/duunit (yhden vetäjistä (Iiro, Kikka, Reetta) pitämä niin sanottu oppitunti), ryhmät, joissa esimerkiksi siivotaan, tehdään tätä blogia, sekä suunnitellaan seuraavan päivän jumista, ja vielä ulkoilua.
Ensimmäisessä ulkoilussa pääsimme viettämään aikaa Lapin kauniiseen luontoon isosten ja ohjaajien johdolla ryömien.
Ensimmäisen ulkoilun jälkeen seuraavaksi oli vuorossa isosryhmissä valmistettujen näytelmien aika. Näytelmät kertoivat Jeesuksen vertauksista. Isosryhmät olivat tehneet näytelmistä todella hienoja! Näiden jälkeen pääsimme taas ulos pelaamaan rähmyä korkeassa hangessa. Rähmy on hauska pallopeli, jossa kaikki pääsivät kunnolla temmeltämään lumeen.
Uuvuttavan rähmyn jälkeen pääsimme maittavan iltapalan kautta isosten vetämään iltaohjelmaan, joka sisälsi monenlaista peliä, leikkiä, laulua ja sketsiä. Iltaohjelman jälkeen oli vuorossa isosten luomakunta-teemainen hartaus. Seuraavaksi oli luvassa nukkumista.