Skip to main content

Siikaniemen ripari 1/7

By 12/07/2016Uncategorized

Perjantaina 8.7. saavuttiin tänne Siikaniemen leirikeskukseen aamupäivällä. Majoittumisen ja lounaan jälkeen meillä oli tutustumisleikkejä. Tutustumisleikit oli kivoja. Leikkien jälkeen oli luvassa leirin ensimmäiset skabat isosryhmien välillä. Isosryhmiä meillä on viisi: Cumpaal, Liipolan betoni, Pehmonallet, Unot ja Viiksivallut.  Ensimmäisen päivän lajina oli tulitikunheitto, jossa tuuli lisäsi oman haasteensa. Skaban jälkeen leikittiin vielä ja käytiin päiväjuomalla. Päiväjuoman jälkeen oli medis, joka on yksi päivän ”kohokohdista”, sillä siellä saa rauhoittua ja vaikka nukkua.

Illalla oli ensimmäinen raamis isosryhmissä, jonka aikana kaikki saivat myös maalata puuristit. Ristien maalaaminen oli kivaa. Iltapalan jälkeen meillä oli iltaohjelma, jossa laulettiin kivoja lauluja, kisattiin ja leikittiin, sekä katsottiin hauskoja sketsejä. Iltaohjelmaa kuvattiin kivaksi ja hauskaksi. Iltaohjelman lopuksi katsottiin isosten hartausnäytelmä, jonka myötä rauhoituttiin vähitellen iltahartautta varten. Osa koki ensimmäisen hartauden hieman pitkästyttäväksi, mutta enimmäkseen iltahartaus koettiin hyväksi ja rauhoittavaksi.

 

//Unot

Leave a Reply