Päivää!
Me ollaan Wakaa, eli wieniläis-afrikkalaisen kulttuurin anonyymit arvostajat. Toisin sanoen Werneri, Akseli, Kalle, Anni ja Anniina sekä isonen Julia. Ollaan paras ryhmä, oikeesti.
Heräsimme melkein pirteinä ja iloisina uuteen päivään. Aamun jumiksessa aiheena oli Joulu. Oparilla Jannan kanssa juteltiin Jeesuksesta, mikä oli koko päivän teemana. Lounaan jälkeen mentiin ottamaan lepii medikseen. Mediksen jälkeen päästiin pelaamaan Live Cluedoa, joka päättyin osalta potkuihin. Totesimme ettei sitä kannata livenä pelata, sillä kukaan ei jaksa ravata Pajulahtea edestakaisin. Päädyimme kuuntelemaan luokkaan radiolähetystä, jossa oli yksi riparilaisistamme puhumassa yhdessä muiden aikuisten kanssa. Seuraavalla oparilla opittiin Jeesuksen vertauskuvista. Ja vielä raamiksessa käsiteltiin Jeesuksen ihmeitä. Päivällisellä katsottiin eilen kuvattiin ylen kansallista lähetystä meidän riparilta! Illalta odotamme ettemme häviäisi taas Olympialaisia.. sekä uintia, koska sää on kuuma ja hiostava.
Terkkuja!
– Wakaa