Kolmannen päivän leirikuulumisia Siikaniemestä!
Torstaina meillä oli Jeesus-vaellus, jossa isoset näyttelivät eri hahmoja Jeesuksen lähipiiristä. Hahmot esittelivät itsensä ja kertoivat miten olivat tavanneet Jeesuksen ja mitä silloin oli tapahtunut. Vaellus oli leiriläisten mielestä opettavainen ja erikoinen, nimittäin leiriläiset eivät päässeet puhumaan vaelluksen aikana sanaakaan toisilleen, eikä hahmoille joita he kohtasivat vaelluksen aikana.
Meillä oli myös kolmas Olympiakisa, jonka voitti ryhmä nimeltä Ankkurit. Tehtävänä oli heittää tulitikkua mahdollisimman pitkälle. Pisimmälle tikun heittänyt ryhmä voitti.
Musacorner on ollut yksi jokapäiväinen kohokohta, jossa keräännytään saliin laulamaan ja oleskelemaan. Leiriläisten lempilauluiksi ovat nousseet Sateenkaariunet ja Evankeliumi.
Vapaa-ajalla hengailimme rannalla ja pelasimme pingistä.
Leikimme ulkona Nooan arkkia ja pientä lohikäärmettä, mikä aiheutti hilpeyttä niin leiriläisissä, isosissa, kuin ohjaajissakin. J
Iltaohjelmassa isoset vetivät sketsin Vettävettä, joka aiheutti kauhistusta ja naurua yleisössä, kun kaksi isosta joi vesilasin, mihin muut olivat tunkeneet kukkia, sylkeneet, sheivanneet jalkansa ja putsanneet sukkansa.
Iltahartaudessa kuulimme Nurjan luomiskertomuksen, jota leiriläiset pitivät erikoisena ja kivana.
Yö sujui rauhallisesti ja huoneet hiljenivät kello 23:00 mennessä J
Aamulla olimme väsyneitä, mutta Henkan vetämä kamppailulaji -aiheinen aamujumppa piristi koko leiriä mukavasti.
Terkuin,
Isonen Oona, Pate, Taru, Rebecca, Liisa ja Tero. (Prinsessat)