Monthly Archives: June 2017

Luomaniemen blogi 6

By | Uncategorized | No Comments

Vierailupäivä

Oppitunneilla käsiteltiin perhettä sekä rukousta. Kävimme myös aamupäivällä ottamassa valokuvia eri aiheista. Aiheita olivat perhe, kunnioitus, unelma, vastoinkäyminen, vapaus ja kiitollisuus.

Iltapäivällä meillä kävi perheenjäseniä vierailemassa täällä Luomaniemessä. Katselimme paikkoja, juttelimme ja saimme tuliaisiksi mm. karkkia. Näytimme myös diaesityksessä perheillemme aamupäivällä otetut valokuvat. Rantasaunalla lauloimme pari laulua väelle, joka oli saapunut rannan kokkojuhlaan. Vaivanpalkaksi saimme makkarat ilmaiseksi.

Isosten järjestämässä iltaohjelmassa oli aivan mahtava lohikäärmeleikki. Saimme myös kuulla, että diakoniarastien Helga-mummo tulee tekemään comebackin.

Päivän ruuat olivat hyviä ja iltapalalla saimme syödä juhannuksen kunniaksi herkkuja, mm. sipsiä ja pizzaa.

-Nopeet

Luomaniemen blogi 5

By | Uncategorized | No Comments

Auttamista ja leffailua

Aamupäivällä kiersimme ryhmittäin isosten järjestämillä diakoniarasteilla. Diakoniarasteilla autettiin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Rasteilla autettavia henkilöitä olivat mm. dementoitunut Helga-mummo, jonka mies oli menehtynyt aikaa sitten sekä huumeista pahoja vieroitusoireita kärsinyt Toni 30v.

Keskustelimme iltapäivällä Hannun oppitunnilla elämän arvoista ja päätimme mitkä lapuilla olleista asioista olivat tärkeimpiä. Ryhmiksissä pohdiskelimme tulevaisuutta ja toivoa, kokosimme ajatuksia laiva-piirrokseen. Mereen kirjoitimme pelottavia ja epävarmuutta aiheuttavia asioita, laivan sisään tuli asioita jotka kannattavat meitä vaikeuksien hetkellä.

Iltaohjelman sijaan katsoimme yhdessä elokuvan nimeltä Bruce taivaanlahja. Päivä päättyi hartauteen, jossa isoset lukivat tarinaa ja tekivät siihen liittyviä eleitä käsillään ja ilmeillään.

-S-market kassit

Luomaniemen blogi 4

By | Uncategorized | No Comments

Takaako uiminen aurinkoisen sään?

Päivän teemana oli Jeesus. Aamupäivällä mietimme Veeran johdolla, millainen Jeesus oli ihmisenä. Hannu kertoi meille Jeesuksen elämästä ja teoista. Opimme, että Jeesuksen arvioidaan olleen 33 vuotias kuollessaan.

Iltapäivällä askartelimme Merjan kanssa puiset tai helmistä tehdyt ristit itsellemme. Olympialaisissa kisasimme huutojuoksussa. Kisa oli vähän farssi. Mutta ihan hyvä kuitenkin.

Ryhmiksissä suunnittelimme näytelmät valituista Jeesuksen vertauksista. Meidän ryhmämme vertaus oli armottomasta palvelijasta. Käytimme sketsivaatteita rekvisiittana. Muutamat ryhmät tekivät sovituksen nykypäivään. Näytelmien tekeminen oli hauskaa. Esitimme vertausnäytelmät iltaohjelmassa.

Illalla pääsimme  uimaan ja saunomaan, sääkin kirkastui jälleen sen ajaksi. Pitäisi varmaan aina olla uimassa, niin aurinko paistaisi! Yövahtimme Riku saapui maukkaan iltapalan aikoihin luoksemme valvomaan yörauhaamme. Leiripäivä päättyi isosten pitämään hartauteen.

-Hou-Kanat

Luomaniemen blogi 3

By | Uncategorized | No Comments

Leiriarkea

Aamupäivällä opetuksessa käsiteltiin käskyjä, kolmiyhteistä Jumalaa, syntiä ja omaatuntoa. Omatuntoa käsitellessä mielipiteet jakautuivat, kun nostelimme vihreitä ja punaisia kortteja sen mukaan, oliko luettu väite meidän mielestämme oikein vai väärin.

Päivän olympialaislajina oli tulitikunheitto, meidän isosryhmämme voitti sen ”heittämällä”.

Illalla olimme rantasaunan takkahuoneella. Siellä lauloimme veisukirjan lauluja mm. Tuu mun vaimoksein, seurasimme isosten sketsejä ja leikimme seuraleikkejä. Ohjelman jälkeen paistoimme makkaraa.

Vielä ennen nukkumaan menemistä oli iltahartaus, jonka Nuutti ja Rasmus alias Pastillien ylikenraali pitivät.

-Pastillit

hyppy

Luomaniemen blogi 2

By | Uncategorized | No Comments

Pajulahtipäivä

Toinen päivä alkoi aamupalalla ja sen jälkeen oli aamuhartaus. Oppitunneilla käsiteltiin luomiskertomusta, teimme porukalla upean taideteoksen teemaan liittyen. Sen jälkeen olikin taas ruoka-aika.

Päivällä kävelimme isosryhmittäin Pajulahteen. Matkalla teimme meille annettuja kuvaamistehtäviä. Pajulahdessa kisailimme isosryhmissä mm. ongelmanratkaisutehtävissä. Lisäksi pelasimme yhdessä kuplafutista. Palasimme Luomaniemeen bussilla.

Päivällisen jälkeen oli isosten järjestämä iltaohjelma. Illalla pääsimme uimaan ja saunomaan. Päivä päättyi iltahartauteen.

Päivän aikana ehti tapahtua paljon, tekemistä riitti ja oli kivaa! Parasta päivässä oli kuplafutiksen pelailu.

-Taitajat

Luomaniemen blogi 1

By | Uncategorized | No Comments

Ripari käyntiin

Ensimmäinen riparipäivä alkoi, kun lähdimme Ristinkirkolta aamulla kymmeneltä. Saavuttuamme Luomaniemeen jutustelimme hetken leirin yhteisistä säännöistä. Lisäksi Luomaniemen henkilökunnan edustaja esittäytyi sekä kertoi leiripaikastamme. Majoituimme hotellitason huoneisiin ennen lounasta.

Päiväkahvilla tarjottu pulla oli hyvää ja muutkin ruuat maistuivat.

Isoset ja Hannu pitivät leirin ensimmäisen jumalanpalveluksen iltapäivällä. Jatkossa jumikset pidetään isosryhmittäin.

Ensimmäisessä päivässä paras asia oli Aleksin mielestä Raamatun lukeminen iltapäivän ryhmiksessä, sillä se oli rauhallista ja tunteita herättävää.

Päivä oli muuten erittäin miellyttävä, mutta vapaa-aikaa olisi voinut olla hieman enemmän.

-Hessut