NUORTEN SYYSLEIRI

”Eksyksissä?”

HEINÄSAARESSA 30.9. – 2.10.2022

 

 

Kuuletko Heinäsaaren syksyisen kutsun? Vielä on mahdollisuus viimeisen kerran tänä syksynä päästä nauttimaan saaren suloisuudesta. Saunomaan puusaunan löylyihin, pulahtamaan ehkä järveen. Hartailemaan ja ennen kaikkea pitämään hauskaa! Me haluttaisi just sut mukaan, joten ilmoittaudu jo tänään! 🙂

 

Leirille lähdetään perjantaina 30.9. klo 16.30 Ristinkirkon edestä.
Palaamme Ristinkirkolle sunnuntaina 2.10. noin klo 14.30.

 

Leirillä on mahdollista rentoutua, hengailla rauhassa, kuulla Jumalasta ja tutustua uusiin ihmisiin. Leirillä myös totuttuun tapaan ruoka on hyvää ja sitä riittää. Eli mitään ei puutu!  Leiriä on suunnittelemassa ja toteuttamassa uudenkarhea vastuuryhmämme.

 

Ilmoittautuminen leirille on sitova ilmoittautumisajan päätyttyä (jos jätät tulematta leirille, sinulta peritään silti leirimaksu). Ilmoittautumisen lisäksi sinun tulee täyttää leirille lähtiessäsi huoltajan kanssa leirikortti, joka pitää olla mukana kun astut leirille lähtiessä bussiin! Mielellään toki palautat täytetyn leirikortin Kikalle tai Laurille jo hyvissä ajoin etukäteen  nuortenillassa tai iskossa.
Leirikortin voit tulostaa täältä: https://klsn.net/leirikortti/

 

Ilmoittaudu mahdollisimman pian niin varmistat leiripaikkasi.

 

Mukaan leirille tarvitset:

– riittävästi vaatetta – lämmintä, sateen- ja tuulenpitävää ulkoiluvaatetta kaikkeen säähän (todella lämmintä villapaitaa, villahousua ja vermettä mukaan, myös kunnon sadevarusteet: sadetakki ja -housut) – aluslakana ja tyynyliina sekä makuupussi (tai pussilakana) (makuupussi on suositeltava sillä peittoja ei välttämättä riitä kaikille) – kannattaa ottaa OMA tyyny, sillä näin suurelle porukalle ei välttämättä riitä tyynyjä (osa majoittuu patjalla, mutta patjoja riittää kaikille!) – kumisaappaat ja hyvät kengät ulkoilua ja rymyämistä varten – sisätossut / villasukat kylmille lattioille – pyyhe ja uimapuku – henkilökohtaiset hygieniavarusteet peseytymiseen, saunomiseen ja uimiseen – omat henkilökohtaiset lääkkeet, esim. särkylääke, allergialääke jne. – Raamattu ja muistiinpanovälineet – taskulamppu tai otsalamppu pimeitä iltoja varten – LEIRIKORTTI täytettynä ja allekirjoitettuna!

Et tarvitse mukaasi:
– energiajuomia – kaiuttimia tai muita ääntä tuottavia laitteita – päihdyttäviä aineita tai tupakkatuotteita

 

Ethän tule leirille, mikäli sinulla on mitään koronavirukseen viittaavia oireita: yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet tai päänsärky. Jos nuorella on jo valmiiksi selvittämättömästä syystä johtuva ylähengitystieinfektio, leirille osallistumisesta tulee olla yhteydessä hoitavaan lääkäriin. Leirillä ollaan koko leirin ajan, leiriltä ei voi tehdä käyntejä ulkopuolelle. Pese kädet aina ennen ruokailua ja sisälle tultaessa sekä aivastamisen ja yskimisen jälkeen. Mikäli sinä tai läheisesi kuulutte riskiryhmään, olettehan itse yhteydessä terveydenhuoltoon leirille osallistumisesta. Sairastumistapauksissa nuori siirretään erilliseen tilaan. Olemme yhteydessä huoltajaan ja terveydenhuoltoon, josta selviää jatko-ohjeet. Mikäli osallistujalla todetaan leirin jälkeen koronavirus COVID-19 tartunta, siitä on ilmoitettava leirin työntekijälle Kirsille tai Laurille hetimmiten.

 

Laskutus:
Leirin hinta on 35 euroa, joka laskutetaan leirin jälkeen
Jos rahat on tiukilla, ota yhteyttä Kikkaan, kirsi.kakela( at )evl.fi, puh. 044 7191 309
tai Lauriin, lauri.westerlund( at )evl.fi, puh. 044 7191 534.

 

 ILMOITTAUTUMINEN ON PÄÄTTYNYT

 

Emme lähetä etanapostilla erikseen leirikirjettä, sillä tästä saat kaiken tarvitsemasi tiedon. 🙂
Leirin työntekijöihin voit ottaa yhteyttä mieltä askarruttavissa asioissa: Kikka & Lauri

 

Lahden seurakuntayhtymä on ottanut vuoden 2019 alusta käyttöön
sähköisen tunnistautumisen leirien ja retkien ilmoittautumisissa.

Tietoturvan (GDPR) vuoksi käytetään julkishallinnon asiointipalveluiden yhteistä Suomi.fi -tunnistautumispalvelua.
Asiointipalvelun asiakasrekisteriä ei luovuteta ulkopuolisille eikä käytetä markkinointiin.

1. Ensimmäisessä kirjautumisessa käytetään Suomi.fi -tunnistautumispalvelua
(pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai varmennekorttia).
2. Rekisteröitymisessä luodaan itselle käyttäjätunnus ja salasana.
3. Kirjautumisen jälkeen pääset tekemään ilmoittautumisen.
4. Jatkossa pääset kirjautumaan asiointipalveluun samalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
Eli laita tunnukset hyvään talteen myöhempiä ilmoittautumisia varten! 

Lisätietoja saat tästä.