Skip to main content

Talvi-Hetan Blogi 4/6

By 03/03/2016Uncategorized

Aamulla oli herätys kello 7.30. Yhdeksältä väseyneinä lähdimme kohta Pallastunturia. Toivoimme että olisimme saaneet nukkua, mutta todellisuudessa leffa ilmestyi oven takaa.

Pallaksella oli erittäin sumuista. Rinteet tarjosivat kuitenkin monia mahdollisuuksia, sillä ihmisiä ei meidän lisäksemme juurikaan ollut. Kaikki eivät kuitenkaan lasketelleet, vaan osa kävivät myös hiihtämässä kauniissa maisemissa.

Yhden aikaan kaikkien tuli ilmoittautua vetäjille, jotta tiedettiin että kaikki olivat kunnossa. Samoihin aikoihin ihmiset myös söivät kylmin sormin. Syötyämme kallsita ruokaa lähdimme takaisin rinteeseen.

Neljältä oli paluulähtö takaisin Hettaan. Matkan aikana katsoimme jo aloittamaamme elokuvaa lisää.

Ilta meni tavalliseen tapaan, paitsi että jumis pidettiin normaalin hartauden tilalla.

Leave a Reply